Yksilölliset käsintehdyt keramiikkatyöt
PianKera valmistaa uniikkeja keramiikka-astioita ja taideteoksia, sekä historiallisella että modernilla otteella.
Teoksista välittyy yksilöllinen käsintehdyn leima ja rustiikkinen rouheus.
Keramiikkatyöt ja savikurssit tilauksesta
Historiallinen keramiikka
Kivikautista, rautakautista ja keskiaikaista käyttökeramiikkaa ja taideteoksia eri aikakausilta
Moderni keramiikka
Uniikkeja, moderneja, elintarvikekäyttöön soveltuvia keramiikka-astioita
PianKeran tarina
Olen aina tehnyt kaikenlaisia käsitöitä pienestä pitäen. Myös savesta, jota kaivettiin joenrannalta tai milloin mistäkin ojista ja pihoilta. Olen myös aina piirtänyt ja maalannut. Ensimmäiseltä koulutukseltani olen kuvataiteilija.
Vuonna 2006 tein päätöksen, että minusta tulee keraamikko. 2012 valmistuin keramiikan artesaaniksi, ja keramiikkapajani perustin vuonna 2010 ostamaani navettaan. Keramiikkapajani yhteydessä on myös pieni pajaputiikki, jossa pidän myyjäisiä silloin tällöin ja putiikin puolella vedän myös savikursseja.
