PianKeran tarina

Kädet savessa ja värissä

“Olen aina tehnyt kaikenlaisia käsitöitä pienestä pitäen. Myös savesta, jota kaivettiin joenrannalta tai milloin mistäkin ojista ja pihoilta. Olen myös aina piirtänyt ja maalannut. Ensimmäiseltä koulutukseltani olen kuvataiteilija. Kuvataiteilijaksi valmistuin Pekka Halosen akatemiasta vuonna 2003.

Vuonna 2006 asuin Isnäsissä ja silloin tein päätöksen että minusta tulee keraamikko. Selasin puhelinluetteloa, sellaista paperista, paksua ja sieltä löysin keraamikko ja taiteen tohtori Elina Soraisen. Soitin hänelle ja vaadin päästä harjoittelijaksi. Onnekseni hän suostui ja loppujen lopuksi olin hänellä 11 vuoden ajan apulaisena aina kun hän tarvitsi. 2012 valmistuin keramiikan artesaaniksi Axxell Kuggomista missä hän oli myös opettajanani. Elinalta olen oppinut keramiikasta kaiken. Hänelle olen ikuisesti kiitollinen.

Keramiikkapajani perustin vuonna 2010 ostamaani navettaan. Keramiikkaani teen käsinrakentaen, levytekniikalla ja dreijaamalla. Työt poltan sähköuunissa ja joskus myös Elinan vanhassa japanilaistyyppisessä puu-uunissa. Keramiikkapajani yhteydessä on myös pieni pajaputiikki, jossa pidän myyjäisiä silloin tällöin ja putiikin puolella vedän myös savikursseja.”

Keramiikkagalleria

Kuvataidegalleria

lautanen kädessä
astiahyllyt